Pirkan Hölkkä 4.10.2009
Ensimmäisestä maratonista on palauduttu sen verran hyvin, että tuli melkein viikko tapahtuneesta ilmottauduttua Pirkan Hölkkään. Valmistelut olivat aikalailla samanlaiset kuin maratoniin, koska totesin sen tankkaustavan sopivan minulle. Eli alkuviikko vielä reeniä: juoksua ja pallopelejä. Sitten torstai-illasta alkoi tankkaus: tankkausjuomaa, pastaa, riisiä, kiisseleitä, mehua jne. Lisäksi venyttelin pari kertaa päivässä.
Kisa-aamuna oli kello herättämässä kuudelta, ei ole kyllä mikään ihmisen aika herätä, saatana!
Siinä rauhassa söin monipuolisen aamupalan ja muutaman energiapatukan ja sitten venyttelin päälle. Sitten koittikin jo lähtö kohti Valkeakoskea.
Viikolla oli lupailtu helvetin kylmää ja sadetta kaupan päälle, mutta onneksi juuri ennen lähtöä sadepilvet väistyivät ja jopa aurinko jossain kohdin paistoi. Ilma oli n. kuusi asteista.
Olin jo himassa laittanut kaikki juoksukuteet päälle, ettei siellä surkeissa pienissä tiloissa tarvinnut käydä mitään tekemässä.
Orastava kusihätä kyllä oli, mutten syystä tai toista koskaan vessaan mennyt ja koko matkan ajan virtsarakkoa hieman pakotti mutta ei liikaa, koskei tarvinnut puskassa käydä lenkin aikana.
Tasan ysiltä kajahti lähtölaukaus ja porukka lähti hitaasti liikkeelle ainakin siinä kohdassa, missä minä olin. Olin siis siinä alle neljän tunnin juoksijoiden porukassa – se olikin ensimmäinen virhe olla siinä kaikista suurimmassa sumassa. Eipä mahtanut mitään sille faktalle ainakaan tässä vaiheessa vielä.
Pari kolme ekaa kilsaa oli asfalttia. Muuten alku lähti hyvin käyntiin, mutta en meinannu saada mp3-soitinta päälle. Melkein jo alkoi vituttamaan, mutta sitten onneksi se paska käynnistyi, ja pääsin ihan omaan tilaan pääni sisällä ja juoksu alkoi tuntua mukavalta.
Sitten alkoi se ”oikea” juoksualusta, kun reitti vei metsään. Tuntui kivalta juosta välillä pehmeällä alustalla sen todella tutuksi tulleen asfaltin sijaan.
Pururataa reitti oli seuraavien viiden kilsan aikana. Viiden kilometrin kohdalla olikin ensimmäinen huoltopiste. Itselläni oli maratonin tapaan mukana kolme isoa geeliä ja pari pientä vesipulloa. Jännä oli todeta, että vesi, jonka järjestäjä tarjosi oli lämmintä, mutta hyvähän se kai oli, koska ainakin se imeytyy nopeammin.
Juoksureitti muuttui oikein pieneksi metsäpoluksi, jossa ohittaminen oli täysin mahdotonta, joten mietin pienessä mielessäni, ettei täällä koskaan mitään aika-tavoitetta kannata alkaa juoksemaan.
Ilma oli mukava raikas ja happipitoinen sateiden jälkeen, joten oli tosi hienoa juosta, kun hengittäminen oli helppoa.
Liukastakin niillä ahtailla poluilla oli, joten sai kyllä katsella jalkoihinsa jonkin verran, että vältyttäisiin loukkaantumisilta. Pari tyyppiä siellä lentelikin komeasti mudassa. Itselläni hieman kenkä lipsahti lammikon puolelle ja sen verran kastui kenkä, että rakkoa tuntui alkavan muodostua toiseen jalkaterään.
Soratietä, metsäpolkua ja pururataa tuli vastaan vuoronperään. Mielestä pururata oli mukavinta alustaa juosta.
Ensimmäinen puolikas, siis 16,5km, sujui ilman minkäänlaisia ongelmia, mutta mukavaa oli nähdä kyltti, jossa luki, että ”olet puolimatkassa”.
Huoltopisteitä oli mielestäni juuri oikea määrä ja hyvien etäisyyksien välein, joten ei tullut mitään ongelmaa geelin tai nesteiden kanssa – kaikki toimi kuin unelma.
About 24km jälkeen alkoivat sitten ne kuuluisat ylämäet, jotka tuntuivat hieman verottavan voimavaroja ja noin 28 kilsan kohdalla alkoi tuntua suonenvetoa vasemman jalan polven yläpuolelta. Ajattelin vaan, että vitut, enää on 5 kilsaa jäljellä, ei tässä nyt mitään hidasteleen aleta moisten hommien takia. Niinpä jatkoin juoksua vähintäänkin yhtä kovaa. No, suonenveto helpotti ja poistui kokonaan itsestään, mutta muutaman kilsan jälkeen siitä teki oikea jalka saman tempun, mutta sekin vaiva teki katoamistempun myös.
Niinpä sain jatkaa kiihtyvällä vauhdilla kohti maalia.
Viimesillä kilometreillä ohittelin kymmeniä juoksijoita ja se tuntui todella hyvältä! Lopussa tuntui, että on taas voimia jäljellä oikein hyvin.
Maaliviivan ohitin aikaan 3:40:49
Pidin kyllä erittäin paljon kyseisetä hölkästä, että ei kun ensi vuonna uudestaan!
Mr Reaper