Startti erittäin mielenkiintoiseen ja vaativaan maastoon oli kello 11 paikallista aikaa noin sadan juoksijan voimin.
Minä, työkaverini Arska sekä kaverini vuosikymmenten takaa Jype olimme jo hyvissä ajoin verryttelemässä lähtöalueella.
Vaarojen maratoni eroaa ns. citymaratoneista perusteelisesti koska matkalla on vain pari tankkauspistettä josta voi täydentää omia juomavarastojaan.
Joten reppu selässä matkaan ja juomaa sekä purtavaa mukaan.
Lähtölaukauksen saattelemina säntäsimme aukealta kapealle polulle jonomuodostelman jatkoksi ja vauhti ei juurikaan sykkeitä yläkanttiin nostanut. Hyvää pk-treeniä.
Alkutukotuksen jälkeen alkoi selvästi jono selvästi venähtämään ja sai tilaa jo juosta omaa vauhtia.
Juoksimme omassa kolmen koplassamme Arskan tahtiin koska tämä oli ensimmäinen maratoni hälle ikinä ja olimme luvanneet että jos ei muu auta niin raahaamme miehen vaikka maaliin saakka.
Kun olimme juosseet 12 kilsaa Arska nyrjäytti nilkkansa kivikossa ja jäi maahan tuskissaan makaamaan.
Ei muuta kun urheiluteippiä repusta ja hissunkissun jatkamaan matkaa. Eihän miestä keskelle metsää tohtinut yksinkään jättää. Särkylääkettä huuleen parin tunnin välein, kyl se siitä.
Parinkympin tallustelun jälkeen alkoi todella selkeemään mistä tulee parin kilsan korkeusero matkalle.
Oli meinaan melkoisia mäkiä kavuttavana. Jotkut alamäetkin oli tultava takaperin kun ei etuperin päässyt. Millähän pirun öljyllä parhaat veti lenkin neljään tuntiin?
Matkanteko eteni tuskastuttavan hitaasti ja kolmenkympin jälkeen alkoi jo pikkasen hirvittämään että keretäänkö maaliin ennen pimeän tuloa. Arskan nilkka oli jo lähes tuplaten paksumpi kuin toinen mutta sitkeesti mies painoi eteenpäin vakuutellen ettei aio keskeyttää mistään hinnasta. Ja maasto oli edelleen tosi makeeta. Siinä silmä lepäsi ja keho rehki.
Jypen gps-laite laskelmoi että maaliin olisi enää 700 metriä, jippii! Löimme lisää löytyä Arskalle huutaen ja hoputtaen että JAKSAA JAKSAA! Tais mies olla jo aika puhki ku ei ees kiroillu meille takas enää. Juuri kun luulimme että seuraavan mäen päällä odottaa maali, löysimme polun varresta pökertyneen ultramatkan juoksijan. Mies uskotteli meille että laite valehtelee, matkaa maaliin olisi vielä 3 kilsaa! Perkele! Virvoittelimme miehen jalkeilleen ja pakotimme jatkamaan matkaa. Kymmen minuuttia myöhemmin mies paineli taas kuin hirvi pitkin polkua ja jätti meidät haisemaan.
Huonoilla uutisilla marinoitu Arska oli nujerrettu lähes totaalisesti. Viimeiset pari kilsaa oli lähes täysin pelkkää jyrkkää ylämäkeä ja pimeä pukkasi jo uhkaavasti päälle.
Pakko vetää miehestä vielä viimeiset mehut joten Arskaa suorastaan piiskattiin eteenpäin.
Vihdoinkin edessä siinsivät maalivalot. Käytimme aikaa pikku retkeen mukavat 8.40 ja jano sekä nälkä olivat sen mukaiset.
Pari päivää kaljoittelua ja herkuttelua huvilalla jonka olimme vuokranneet teki terää urakan vastapainoksi.
Reissun jälkeen Arskan nilkka kipsattiin koska siinä ilmeni pieni murtuma. Hattua pitää nostaa kun sitkeästi mies painoi maaliin saakka rampana.
Ensi vuonna uusi yritys paremmalla tuurilla.
Make