Marathon MC:n kokoontumisajo elokuussa 2011
Moottorien jyrinä täytti Lahdesta Kouvolaan menevän tien varressa olevan huoltoaseman pihan, kun saattue eri suunnilta saapuneita bikereita starttasi jälleen matkaan suuntanaan parin sadan kilometrin päässä oleva kohde rajan pinnassa. Elokuinen aamu oli vielä hyytävän kylmä, kun ensimmäinen polkaisi koneensa käyntiin aamukuudelta kolmen sadan kilometrin päässä länsirannikolla. Muut lähtivät matkaan tahoillaan hieman myöhemmin. Kello kymmeneltä koko joukko oli koossa ja valmiina valitulle reitille. Aurinko lämmitti tien ja joukko jyristi eteenpäin.
Viipurinporttia lähestyttäessä isäntämme Maken liittyi viime maileilla joukkoon mukaan. Make johdatti joukkueen viimeiset kymmenet kilometrit läpi aurinkoisen Imatran ja Vuoksenniskan. Oli mahtavaa kuunnella moottorien sydäntätahdistavaa laulua kerhomme täyttäessä väylän matkallaan kohteeseen. Oli mahtavaa katsella edessä etenevää jylisevää muodostelmaa ja nähdä peilistä loputkin.
Saavuimme perille ja tutustuimme tukikohtaamme ja emäntäämme. Täällä kyllä kelpaisi olla. Purimme pakaasit ja vaihdoimme ajovaatteet lenkkikuteisiin. Make oli luvannut meille maisemareitin ja sinne lähdimme turhia viivyttelemättä – mikäpä olisi parempaa tuntien istumisen jälkeen.
Retkeilyreitti osoittautui vaativaksi lenkkipoluksi, kiviseksi ja puiden juurilla päällystetyksi. Kosteissa paikoissa oli pitkospuita ja ojien ylityksiin oli rakennettu kapeita siltoja. Osa pitkospuista oli jo lahonneita, joten aivan varauksetta niihin ei voinut luottaa. Ylhäällä kallioilla oli mahtavat maisemat. Onneksi ei ollut sateista, sillä silloin kalliot ja kivet olisivat olleet liukkaita. Silti ainakin kolme meistä syleili maaemoa jossain vaiheessa, mutta mitään vammoja reissusta ei jäänyt edes sieluun. Vaativimmissa nousuissa oli viritetty köysiä, että kipuaminen onnistuisi liukkaammallakin säällä. Ja tarpeeseen ne olivat alastuloissakin. Ylämäet ja alamäet vaihtelivat tiuhaan tahtiin, täällä ei paljon tasaista ollut.
Puolivälissä reittiä oli Myllykosken levähdyspaikka. Join virran raikasta vettä janooni, sillä olin lähtenyt reissulle ilman juomapulloa. Puutteellinen nestetankkaus kostautui ja loppumatkalla tunsin vilunväreitä helteisestä kelistä huolimatta – nestehukkaa. Make ja Toni menivät leikitellen edellä eikä minustakaan kukaan päässyt edelle, ennen kuin polku leveni. Sitten ne kyllä menivät. Viimeisillä kilometreillä sain huomata olevani porukan heikkokuntoisin ja kun lensin mahalleni lähes tasaisella polulla, meinasi orastava jalkakramppi tehdä ylösnoususta vaikean. Lopulta reitti kuitenkin saavutti lähtöpisteensä ja mittarini mukaan hieman vajaan kahdeksantoista kilometrin lenkki oli heitetty pari minuuttia yli kahden tunnin. On nämä kovia poikia, ajopäivän päälle juoksevat tällaisen lenkin ja osa olisi ollut valmis vielä toiselle kierrokselle. Minulle riitti hyvin yksikin kierros.
Sauna oli viimeisen päälle ja joen rannassa. Joen vesi oli virkistävän kylmää. Myös poika saunoi, sillä Hanskilla oli mukanaan edellisistä kokomatkan kisoista saatu pokaali, jonka hän täytti savuisella tislaustuotteella. Sauna, uinti, kaljaa ja makkaraa – hyvä on ihmisen olla näin veljien seurassa.
Saunan jälkeen nautittiin pöydän antimia ja istuttiin iltaa terassilla. Tottakai nautittiin silmät vesissä se perinteinen Maken rakentama tulinen snapsi. Ja nautittiin boolia päälle. Luontokin oli puolellamme ja laski vetensä vasta kun olimme ajomme ajaneet ja lenkkimme juosseet. Yön aikana vettä tuli todella runsaasti.
Sunnuntaina hyvän aamupalan nautittuamme aloimme pakkailla tavaroitamme ja yksi toisensa jälkeen vuorollaan jyräytti koneensa tulille. Taas oli tie edessä.
Kiitos Makelle ja Tiinalle kestityksestä ja yösijasta. Ei pärjää maailman hotellit tälle paikalle ja tälle isäntäväelle.
-Juha