Copenhagen marathon 20.5.2012
Aamulla kolealta vaikuttanut ilma lämpenee lähes helteiseksi jo ennen lähtöä, kun laukaus kajahtaa klo 9:30 Pohjoismaiden toiseksi suurimmalle maratonille. Kestää 12 minuuttia lähtölaukauksesta siihen että me 4h 10min ja 4h 20min jänisten välissä olevat juoksijat pääsemme lähtöviivalle. Tässähän olisi ehtinyt juosta jo Cooperin testin. Toiveena on selvittää matka kutakuinkin 6min/km vauhdilla eli suurinpiirtein 4 tunnin ja vartin ajassa. Mutta kun viime viikkoina on ollut jonkinlaista kremppaa, niin rittänee että
pääsee maaliin. Tai juostaan nyt ainakin niin pitkälle kuin päästään.
Laukauksen kajahtaessa toistakymmentä tuhatta ihmistä lähtee matkaan. Numerolapuissa on etunimet ja liput, joten kanssajuoksijoista saa hieman tietoa ja runsas väkijoukko kannustaa nimeltä huutaen. Tämä on kaupunkimaraton sanan tiukassa merkityksessä, sillä reitti risteilee vilkkailla kaduilla ja reitillä on vain vähän syrjäisempiä osuuksia. Mutkia on paljon ja sen vuoksi täällä ei ennätyksiä juosta vaikka reitin profiili onkin varsin tasainen. Carlsbergin silta lienee korkein kohta eikä ole verrattavissa Tukholman reitin korkeimpaan siltaan. Mukulakivikatujakin reitillä riittää eikä sellaiset enää loppumatkasta tunnu mukavalta. Matkan varrella on runsaasti bändejä, orkestereita, kuoroja ja tanssityttöjä ja syke nousee sopivasti näissä paikoin.
Ensimmäinen kymppi menee alle tunnin ja puolikaskin vielä alle tavoitteen. Lonkkakipu ei vaivaa tai ainakaan se ei hidasta tahtia. Tahti hidastuu ihan itsestään, kolmenkympin kohdalla aikaa on kulunut jo reilu minuutti yli kolmen tunnin ja reisissä tuntuu jäykkyyttä. Helmi- ja maaliskuun juoksemattomat kilometrit alkavat painaa jaloissa, viime kuukausien valmistautuminen jäi pääasiassa huhtikuun juoksuihin.
Kolmenkympin jälkeen reitti on jälleen tuttua, sillä samoja reittejä mentiin myös ensimmäisellä neljänneksellä, mutta ei näitä muista, sillä sen verran mutkikas tämä reitti on. Muita suomalaisia näkee sekä radalla että yleisössä. Vasen lonkka on alkanut kipuilla ja kipu tuntuu liikkuvan alaspäin. Kokeilen muuttaa askellusta, mutta ei se sanottavasti auta. Kipu laskeutuu polven korkeudelle jalan ulkosivulle. Kohta takana on jo 35 km, joten alle viiden tunnin maaliin ehtii kävelemälläkin. Täytyy vain toivoa, ettei jalka jämähdä kokonaan jumiin. Vauhti hyytyy, mutten kuitenkaan vaihda kävelyksi. Tässä vaiheessa 4:20 jänikset painavat ohitse.
Juomapisteillä en enää kiirehdi ja huomaan lohdukseni, että kävellessä jalkaan ei satu. Pikkuhiljaa väännän etenemisen taas juoksuksi. Jäljellä on enää muutama kilometri. Loppua kohti kipu väistyy tai siihen vain turtuu. Jalka nousee taas vaikka vauhti ei nousekaan. Kilometrillä taitaa mennä aikaa jo yli seitsemän minuuttia. Viimeisellä kilometrillä vire kuitenkin nousee taas ja pystyn ohittelemaankin. Kiihdytän jopa reippaaseen loppukiriin. Loppuaika on reilut 4:24, joten ei tämä ole huonoimmasta joskaan ei parhaimmastakaan päästä.
Maalissa huomaan, että jalkaan ei satu, kun vain pysyy paikallaan. Voimiakin on vielä jäljellä. Saan mitalin ja tankkaan vielä vettä ja urheilujuomaa. Oluttakin täällä tarjoillaan. Vaihdan kuivan paidan päälle. Vuoden ensimmäinen täysmatka on tehty. Hyvä juoksu kaikenkaikkiaan.
Muutaman päivän Köpiksen reissu on muutenkin urheilumatka, sillä jääkiekon MM-kisojen Suomen pelit katsellaan savuisissa pubeissa samoin kuin Mestarien liigan finaali.
Juha