Gran Canaria Maratón 25.01.2015

Gran Canaria Maratón 25.01.2015


Tammikuinen Gran Canaria Maratón Las Palmasissa katkaisee sopivasti synkimmän talvikauden. Keli on juoksijalle passeli, tammikuun keskilämpötila parinkymmenen asteen hujakoilla. Lensimme Kanarialle lauantaina ja juoksu oli sunnuntaina. Maratonin expo oli numerolappujen noutamista varten iltaan asti auki, joten tämä toimen ehti hyvin silloin hoitamaan, samalla tutustui myös lähtöalueeseen.

Juoksu starttasi sunnuntaiaamuna kello yhdeksän. Siispä hotellin aamupalalle kello seitsemältä, heti kun se avautui. Aurinko vasta teki nousuaan. Kahden tunnin aikaeron vuoksi herääminen oli helppoa. Lähtöpaikalle oli parin kilometrin matka ja olin siellä hyvissä ajoin noin kolme varttia ennen lähtölaukausta. Tuttuja juoksijoita ympäri Suomea oli paikalla, suomalaisia oli varmaan pari-kolmekymmentä ja koko tapahtumassa kaikki matkat maraton, puolikas ja kymppi mukaanlukien osallistujia oli jotain seitsemän tuhatta. Maratoonarit ja puolikkaan juoksijat lähtivät samaan aikaan ja etsin oman lähtökarsinani, joka oli tarkoitettu kaikkein hitaimmille, siis yli kolmen ja puolen tunnin juoksijoille. Lämpötila lähtölaukauksen kajahtaessa oli +17 astetta.

Juoksukunto ja fiilis tuntuvat alussa hyviltä. Mutta pitkällekö kunto kestää? Edellisen, melkein neljä kuukautta sitten juostun maratonin jälkeen lenkkeily on jäänyt todella vähäiseksi pitkittyneen flunssan vuoksi. Aluksi menemme melkoisessa sumpussa ennen kuin tie avautuu juostavaksi. Matka etenee pitkin Las Palmasin katuja ja rantaraitteja. Reitti on tasainen profiililtaan. Juottopisteitä on harvemmassa kuin monessa muussa juoksussa, noin viiden kilometrin välein, mutta kun ei ole polttava helle, se riittää hyvin. Juon mukista hieman urheilujuomaa ja juoksen vesipullon kanssa eteenpäin siitä hörppien. Kannustus kadun varrella on hyvää.

Maratoni koostuu kahdesta kierroksesta. Toisella lenkillä on jo tyhjempää, kun puolikkaan juoksijat pääsevät maaliin. Eka kierrokseen meni jonkin verran yli kaksi tuntia ja vielä on voimia tallella. Reitti tuntuu jo tutulta, katuja, nähtävyyksiä, merenrantaa. Juoksuvauhti hiljenee hieman, mutta pahempaa väsymistä ei tule. Toisella kierroksella pilvisyys muuttuu tihkuksi ja lopulta vesisateeksi. Näin se näköjään on, kotimaassa juostaan helteessä ja etelän aurinkorannalla vesisateessa. Vesi on lämmintä, eikä sade oikeastaan haittaa juoksemista muuten kuin tekemällä tiilisen juoksupinnan liukkaanoloiseksi. Askel muuttuu väistämättä hieman varovaisemmaksi. Lopulta edessä on viimeinen osuus, useamman kilometrin mittainen Playa de Las Canterasin ranta, joka päättyy kisapaikalle ja maaliin. Yleisö kannustaa todella innostavasti viimeisellä osuudella. Ja juoksu etenee mukavasti, menneiden viikkojen lepo on lopulta kuitenkin ollut hyväksi. Vaikka taivaalta tulee vettä, niin ei haittaa. Vaikka mereltä tuuli puhaltaa, niin ei haittaa. Maali lähestyy ja olen perillä. Aika on 4:19:35 ja se on muutaman sekunnin tarkkuudella sama kuin edellisen maratonin, jonka juoksin Suomessa lämpöisessä ja aurinkoisessa lokakuun säässä.

Tämä oli hyvä tammikuun maraton ja juoksuvuoden avaus. Nyt on aika palauttavalle tankkaukselle. Pasta ei enää maistu, nyt on pihvin ja punaviinin vuoro. Ja viikko lomaa edessä.

Juha

canari_juha_201516366964825_d25b7e1621_o