Cracovia Maraton 19.4.2015
Saavuimme Krakovaan lauantaina. Numerot haimme kävellen koleassa säässä raekuurosateiden saattelemina.
Sunnuntaina aamulla ennen starttia huolena oli pukeutuminen tulevaan koitokseen. Vaatetuksen valinta kuitenkin onnistui aika hyvin kohdalleen.
Lähtölaukausta odotellessa oli melko hyvät fiilikset ja sykekin pysyi satasen hujakoilla, joka on minulle aika matala vastaavassa tilanteessa.
Ruuhkaa oli, mutta vauhti oli alusta lähtien juuri sopivaa oikeasta lähtöryhmästä johtuen. Ensimmäiset 32 kilsaa juoksin ryhmässä, joka oli kasaantunut 3.30 jänisten ympärille.
Siinä piti olla koko ajan tarkkana, ettei toisten juoksijoiden kanssa satu mitään pientä kontaktia, joka voisi pilata juoksun esim jonkinasteisella loukkaantumisella.
Kolmeakymmentä kilsaa lähestyttäessä jaloissa tuntui aika ikävältä ja kramppien uhka tuntui hyvin todelliselta. Otin siinä vaiheessa Buranan ja Crampitonin.
Ne helpottivat juoksua sen verran että aloitin vauhdin kiristyksen 32 kilsan kohdalla ja irtaannuin isosta juoksijajoukosta.
Juottopisteillä vierailin matkan aikana kolmesti. Eka kerran noin 12 kilsan kohdalla 2 mukillista vettä ja 20 km sekä 30 km kohdalla otin pullollisen urheilujuomaa tiskin alta.
Viimeiset 5-6 kilometriä taistelin juoksijan polvea vastaan ja se verotti vauhtia jonkin verran. Lopussa noin kilsa ennen maalia oli ylämäki, joka auttoi vaivaan ja loppumatkan juoksin täysillä maalissa sykkeellä 189.
Koko matkan keskisyke oli 165.
Lopputulos oli vaivoihin nähden hyvä ja aina kun maaliin pääsee pitää olla tyytyväinen.
Jälkihoitona hyvä ruoka ja palauttavaa juomaa mainiossa seurassa nosti fiilikset kattoon.
Kaikki mukana olleet kerhoveljet olivat tyytyväisiä juoksuunsa.
Reissun kokonaisanti oli se, että Krakova on ihastuttava kaupunki ja maraton oli järjestetty erinomaisesti.
Puolalainen ruoka, olut ja vodka ovat edullisia ja herkullisia.
Tuskin oli viimeinen reissu Krakovaan.
Make